Virtuaalinen hoivaratkaisu käyttöön Lahdessa

Lahden kaupunki haki virtuaalihoivaratkaisuksi toimintavarmaa, skaalautuvaa, tietoturvallista ja asiakaskohderyhmälle erittäin helppokäyttöistä järjestelmää. Parhaiten tarpeisiin vastasi Kuntahankintojen kilpailuttama VideoVisitin tuottama virtuaalihoivaratkaisu. Virtuaalihoivaratkaisun avulla kenttätyöntekijöille vapautuu lisää työaikaa ja asiakkailla sekä omaisilla on mahdollisuus yhteydenpitoon myös paikasta riippumatta. 

Katso esittelyvideo

Virtuaalisen hoivapalvelun avulla sisältöä arkeen

Arkiaamuisin puoli yhdeksältä käynnistyvä aamunavaus kokoaa virtuaalisen hoivapalvelun piirissä olevia kotihoidon ja vammaispalvelun asiakkaita kodeistansa käsin tablettien äärelle. Aamunavauksessa käydään ammattihenkilöstön johdolla läpi ajankohtaisia tapahtumia ja kuulumisia, sekä asiakkailla on mahdollisuus keskinäiseen vuorovaikutukseen.

Vuonna 2014 pilottina aloitettu virtuaalihoivapalvelu on Lahden kaupungissa tällä hetkellä jo hyvässä vauhdissa, ja siihen kartoitetaan ja kehitetään parhaillaaan uusia palveluita ja sisältöjä.

Aamunavauksen lisäksi viikolla 33 aloittaa ohjattu kotijumppa kerran kaksi päivässä, kun etähoiva- ja teknologiayksikkö Severiin saadaan fysioterapeuttiharjoittelija. Jos asiakas näin toivoo, järjestelmä mahdollistaa tarvittaessa yhteyden rajaamisen henkilökohtaiseksi, vaikka esimerkiksi jumppatapahtumissa olisi läsnä useampia osallistujia. Lisäksi tutkitaan mahdollisuutta yksilöllisen kuntoutuksen järjestämiseen virtuaaliteknologian avulla.

Yhteistyötä sisällöntuotannossa ja uusien palveluiden ideoinnissa on haettu sekä kaupungin sisältä että kuntarajojen ulkopuolelta. Mukana ovat muun muassa koulutuskeskus Salpaus ja Lahden ammattikorkeakoulu. Ammattikorkeakoulun tavoitteena on tuottaa järjestelmään terveyteen liittyviä tiedottavia videoklippejä.

- Valtimon kunnan kanssa olemme puolestaan sopineet sisällönvaihdosta. Kaikkea sisältöä ei kannata tuottaa joka kunnassa erikseen. Ja miksipä ei aamunavaustakin voisi järjestää kerralla isommalle porukalle. Järjestelmä sinänsä ei aseta rajoituksia paikalle ja ajalle, pohtii etähoiva- ja teknologiayksikkö Severin projektipäällikkö Eija Kakko.

Palvelun käyttö perustuu vapaaehtoisuuteen

Etähoivapalvelu on Lahdessa asiakkaille vapaaehtoista ja ilmaista. Samalla asiakkaan kotihoitomaksut saattavat jopa laskea henkilökohtaisten käyntien korvannuttua osittain virtuaalipalveluilla. Kokonaan henkilökohtaista palvelua järjestelmällä ei ole tavoitteena korvata, vaan se on tervetullut lisä palvelutarjontaan. Kaupungin tuottamien palveluiden ja sisältöjen lisäksi järjestelmään on mahdollista lisätä virtuaaliyhteydet asiakkaan omaisille yhteydenpitoa varten.

- Asiakkailta saamamme palaute on ollut erittäin positiivista. Kun ennakkoluuloista on päästy yli, on todettu laitteiden käytön olevan opittavissa ilman suuria vaikeuksia. Järjestelmän kautta monet yksinäiset asiakkaat ovat saaneet uutta sisältöä arkeensa. Tämä on näkynyt myös muun muassa asiakkaiden mielialojen piristymisenä, joka puolestaan palkitsee myös hoitohenkilöstämme, Kakko kertoo lopuksi.

Jaa sosiaalisessa mediassa
TwitterLinkedInFacebookWhatsapp