Kuntahankinnat yhdistyy Hanseliin

Hansel-lain kuulemistilaisuus on kuluvalla viikolla eduskunnan talousvaliokunnassa, ja lain voimaantuloa odotamme tapahtuvaksi vuoden vaihteeseen mennessä. Hansel-laki, jossa Hanselin asiakkuudet avataan kunnille, evankelis-luterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle ja Kevalle vapaaehtoisuuden periaatteella. Maakuntien roolista Hanselin asiakkaana säädetään erikseen.

Kymmenvuotinen huikea hankintamatka tullee päätepisteeseen alle 50 työpäivän kuluttua. Vaikka yhtiömme lakkaa olemasta, nykyiset puitesopimuksemme eivät pääty, vaan niitä hoidamme pääsääntöisesti niin kauan kuin sopimusaikaa on jäljellä.

Hansel tarjoaa monipuolisempia palveluita kuin olemme pienenä organisaationa voineet tarjota. Kuntahankinnat on keskittynyt toiminnassaan puitesopimuksiin ja niiden hallinnointiin. Hansel tarjoaa puitesopimusten ohella tukea nykyisille asiakkailleen niiden omiin kilpailutuksiin ja hankintatoimen kehittämiseen, muun muassa analytiikkaa ostodatan avaamiseen. Näitä uusia palveluvaihtoehtoja alamme tarjota myös kuntaorganisaatioille vaiheittain, ensin muutamien pilottihankkeiden tulosten kautta.

Sitoutuminen, jatkossa puitesopimuksiin liittyminen, helpottuu verkkopalvelussa, jossa yhdistyvät nykyinen verkkosivusto sekä Eksaitti. Samassa palvelussa nimetyt asiakkaiden yhteyshenkilöt pääsevät myös tarkastelemaan omia sopimustietojaan. Tämä tuo varmasti lisää helppoutta.

Leveimmillä hartioilla asiakkaita palvellen!

Raili Hilakari
tomitusjohtaja
KL-Kuntahankinnat Oy

Jaa sosiaalisessa mediassa
TwitterLinkedInFacebookWhatsapp